Asukkaalle

Asukastoiminta

Tule mukaan asukastoimintaan!

Haluaisitteko järjestää yhdessä naapureiden kanssa vaikkapa yhteisen kesäpäivän, pikkujoulut tai kenties jotain muuta mukavaa yhdessäoloa?

Asukastoiminta on osallistumista, vaikuttamista ja viihtymistä. Asukastoiminnan kautta voit olla mukana lisäämässä viihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä ja hyvää naapuruutta. Omia ideoitasi voit tuoda esille yhteisissä asukasilloissa, joita järjestetään vähintään kerran vuodessa isännöitsijän kanssa. Sivakan järjestämissä yhteisissä asukastoimijoiden tapahtumissa pääset tutustumaan myös muiden kiinteistöjen asukastoimijoihin.

Asukastoimintaan on käytettävissä vuosittainen määräraha. Määrärahalla voitte järjestää kiinteistössä tapahtumia ja hankkia esimerkiksi kerhotilaan tai kiinteistölle asukkaiden käyttöön yhteisiä tavaroita. Asukastoiminnan määrärahasta voit lukea lisää täällä.

Kaikilla asukkaillamme on mahdollisuus osallistua asukastoimintaan. Jos sinulla on ajatuksia kiinteistön viihtyvyyden, toiminnan tai järjestyksen parantamiseksi, olet tervetullut mukaan!

Huomioithan, että päivitämme sivustoamme asukastoimintaa koskevan sisällön osalta. Sivustolle tehtävistä päivityksistä johtuen asukastoimintaa käsittelevä osuus on hieman keskeneräinen. (12.3.2024)

Haku
UKK