EtusivuAsukkaalleAjankohtaiset tiedotteetHeikkilänkankaalla kuntosali asukkaiden käyttöön

Ajankohtaiset tiedotteet

Heikkilänkankaalla kuntosali asukkaiden käyttöön
Muu tiedote, julkaisupäivä 8.12.2015

Heikkilässä Hollikyydintiellä otetaan keskiviikkona 9. joulukuuta käyttöön uudistuneet harrastetilat. Yhteiset tilat ovat kevään ja syksyn aikana muuntuneet kuntosaliksi. Kuntoiluun tehdyt hankinnat mahdollistavat täysmittaisen kuntosalitreenin niin kunto- kuin lihastreeninkin osalta.

- Kun uutta käyttöä yhteisille tiloille mietittiin, päädyimme siihen, että parasta on saada tilat kuntoilun ja itseensä panostamisen käyttöön. Tavoittelimme monipuolisuutta, joten hankimme sekä monitoimilaitteen että voimapenkin painoineen, jotta jokainen löytäisi mieleisensä tavan harjoitteluun, asukastoimikunnan puheenjohtaja Timo Hänninen kertoo.

Heikkilässä Hollikyydintiellä ei vielä keskiviikkona vietetä kuntosalin avajaisjuhlaa, mutta asukkaat kutsutaan tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan kuntosalin käytöstä ja asukastoiminnasta yleensä. Viralliset avajaiskemut pidetään, kunhan tilat ovat täysin valmiit - joskus keväällä.

- Tässä on taas yksi tapa lisätä yhteisöllisyyttä ja saada naapurusto tutustumaan paremmin toisiinsa.
Tilat ovat yhteiskäytössä. Ainoa rajoitus on, että lapset ja nuoret eivät saa käyttää kuntosalia ilman aikuisen valvontaa. Asukastoimikunnan aktiivit ovat varautuneet alkuvaiheessa opastamaan ja ohjeistamaan salin käytössä, jos tarvetta ilmenee.

Idean Heikkilän asukastoimikunta sai isännöitsijältään Marjut Lempiseltä, joka toivoi, että yhteiset tilat otettaisiin paremmin käyttöön.

- Nyt ollaan urakassa lähes valmiita. Monitoimilaitteen ja voimapenkin lisäksi meillä on kuntopyörä ja crosstraineri sekä kahvakuulia. Toiveissa on vielä nyrkkeilysäkki ja ehkä soutulaitekin, mutta katsotaan nyt, mitä Sivakan budjetista meille ensi vuonna irtoaa.

Kuntosali on kaikkien Heikkilän kiinteistön asukkaiden käytössä ilmaiseksi.

Heikkilässä urakoitiin keväälläkin fyysisesti, kun asukastoimijat pyysivät luvan pilkkoa lähimetsiköstä kaadetut puut grillikatoksen tarpeisiin. Lupa irtosi, ja nyt on kesäherkkujen laittamiseen muutamaksi vuodeksi polttopuita valmiina.

Takaisin

Asiakaspalvelu-Chat
Asiakaspalvelija paikalla